No joo, myönnetään...liikkuminen on jäänyt vähemmälle jos kotitöitä ei lasketa. Tänään pitäis taas jatkaa tavaroiden lajittelua ja turhien tavaroiden pois heittelyä, kylläkin omassa huoneessani. Tytön huoneen sain läpi käytyä ja yllättävän vähän loppujen lopuksi löytyi poisheitettävää, pitäisi vaan saada kaikki kirjat jonnekin järkevämpään säilöön (niitä alkaa olemaan melko läjät). Pojan huoneeseen on tällä hetkellä turha edes mennä, on siellä sen verran suuri kaaos että saa kyllä pikkumies itse ensin raivata lattian tyhjäksi. Jotenkin turhauttavaa kun tietää että se on kohta taas saman näköinen kuin ennen siivousta.

Laihdutus edistyy pienin askelin, kolme kiloa lähtenyt ja 17kg jäljellä. Liikuntaa tietysti olis ihan hyvä saada muutakin kuin kotityöt, jotenkin nämä pakkaset vaan eivät oikein houkuta ulkoiluun. Ens viikolla vois kyllä uimassa käydä kun saan opiskelijakortin jolla pääsee kerran viikossa ilmaiseksi. 

Sain eilen jopa pari pistoa tehtyä lisää keskeneräiseen käsityöhöni ja tänään olis tarkoitus siivouksen lomassa levähdystauoilla tehdä sitä lisää. Muuten saa kummipoika odottaa tauluaan liian pitkän aikaa. Toinenkin keskeneräinen taulu löytyy...siskolle häätaulu. Menivät kesällä naimisiin ja aloitin heille tekemään aivan ihanaa taulua mutta jostain syystä kyseinen pistelytyö aiheuttaa minulle päänsärkyä ja jopa migreenin. Johtunee varmaan erilaisesta kankaasta jota normaalisti käytän...muuta syytä en ole keksinyt. No, pitää kuitenkin vähitellen sitäkin koittaa tehdä että saisin sen joskus valmiiksi.